No niin, aika heittaa oma lusikka tähän soppaan. Miten ihmeessä joku muu ehdokkaista kuin Pleksi tai Zafman luulee pärjäävänsä tulevissa vaaleissa, kun eivät ole saaneet vielä edes puhetta aikaiseksi? Mielestäni tulevan pestin haltijan tulee pystyä edes kehumaan itseään, vaikkei muihin saavutuksiin pystyisikään. Haluaisin mielelläni saada jonkin kommentin, miksi ko. henkilöt ovat edes ilmoittautuneet ehdokkaiksi, jolleivat edes pysty kertomaan potenttiaalisille äänestäjille omia vahvuuksiaan ja visioitaan maajoukkuetta silmällä pitäen.
Ainakin tällä hetkellä U21-joukkueen tuki on vahvasti puheensa kirjoittaneiden puolella, joilla kummallakin on myös jo joitain selkeitä saavutuksia. Odotan mielenkiinnolla löytyykö ryhmästä "sekalainen seurakunta" ketään jolla olisi edes jonkinlaiset mahdolisuudet uhata jo näitä kahta.
Nykyisenä U21-valmentaja tulen tekemään oman päätökseni pitkälti perustuen jo annettuihin näyttöihin ja itselleni on erittäin tärkeätä saada joukkueelle manageri, jonka kanssa on helppo keskustella hänen näkemyksistään ja haliustaan kehittää maajoukkuetta, koska oma työsarkani on kuitenkin potenttiaalisten pelaajien kasvattaminen U21-joukkueen kautta vaativampiin edustus tehtäviin.
No tulihan taas hieman paatosta, mutta kuulisin mielelläni ehdokkailta kuinka yhteityä teidän mielestänne nuorten joukkueen kanssa tulisi hoitaa.
-Oldtimer-
p.s Ai niin ja anteeksi kaikille foorumeita seuranneille oma pitkä hiljaisuuteni viime aikoina, mutta työtehtäväni ovat pitäneet minut pahasti sivussa tästä loistavasta ajan vietteestä ja koetan jälleen olla "äänessä" hieman useammin myös tuolla "oman" joukkueeni topikissa.
-edit: muutama kirjoitus vire :-)
Last edited by oldtimer at 6/4/2009 1:30:26 PM